Mayrakoiraliitto.fi käyttää evästeitä parantaakseen sivun käyttökokemusta. Hyväksyt evästeiden käytön jatkamalla sivun selaamista.

Suomen Mäyräkoiraliiton kevätliittokokous järjestettiin 22.04.17 Turussa kokoushotelli Linnasmäen tiloissa. Kokouksessa oli paikalla 35 jäsentä, joilla oli henkilövaltakirjaääniä 18 kappaletta ja yhdistysvaltakirjaääniä 83 kappaletta. Yhteensä ääniä oli siis 136. Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen mukaisesti vuoden 2016 toimintakertomus ja tilinpäätös ja ne vahvistettiin sekä myönnettiin vastuuvapaus hallitukselle ja muille tilivelvollisille. Esille tulleista jääviyksistä johtuen valittiin vuodelle 2017 uudeksi toiminnantarkastajaksi Helena Laakso ja hänelle varahenkilöksi Liisa Salo.

Hallitus kutsui ja kokous kannatti kunniapuheenjohtajaksi Krister Mattssonin ja kunniajäseniksi Risto Kellinin ja Stig Nymanin vuosikymmenten mittaisesta ansiokkaasta työstä mäyräkoiraharrastusten parissa.

Vuoden 2017 syysliittokokouksen pitopaikaksi päätettiin Vantaa ja ajankohdaksi lauantai 18.11. Samassa yhteydessä järjestetään SML:n 70-vuotisjuhlat.

Kokouksessa jaettiin perinteiseen tapaan SML:n palkinnot, joista uudet käyttöurapalkinnot ensimmäistä kertaa. Alla Vuoden Mäyräkoirat ja Käyttöurapalkitut, kaikki palkitut löytyvät tiedotteen lopussa olevasta tiedostosta:

  • Vuoden 2016 lyhytkarvainen mäyräkoira lku Vänkärin Pelimiäs, om. Anne-Mari Kangas
  • Vuoden 2016 pitkäkarvainen mäyräkoira pkku Rodels Rebell, om. Perttu Ståhlberg
  • Vuoden 2016 karkeakarvainen mäyräkoira, ei hakemuksia
  • Käyttömäyräkoiran urapalkinto nro 1 karkeakarvaiselle mäyräkoiralle kku Joutilaan Syke, om. Kari Airiainen
  • Käyttömäyräkoiran urapalkinto nro 1 lyhytkarvaiselle mäyräkoiralle lkn Keski-Maan Yavanna, om. Inari Kuisma
  • Käyttömäyräkoiran urapalkinto nro 1 pitkäkarvaiselle mäyräkoiralle pkn Romanicas Elle, om. Kaija ja Marko Aaltonen
  • Pienoismäyräkoirien käyttöurapalkinto nro 1 pkku Aavistuksen Uroteko, om. Elina Vaittinen

Kaikki Kevätliittokokouksessa 22.4.2017 palkitut: pdfKevätliittokokouksessa 22.4.2017 palkitut343.91 KB