Mayrakoiraliitto.fi käyttää evästeitä parantaakseen sivun käyttökokemusta. Hyväksyt evästeiden käytön jatkamalla sivun selaamista.

Mervi Nordqvist on eronnut Suomen Mäyräkoiraliiton hallituksesta 27.8.2014.
Mäyräkoiraliiton sääntöjen mukaan hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan lisäksi on paikalla viisi muuta hallituksen jäsentä. Kun hallitus koostuu puheenjohtajasta ja yhdeksästä muusta jäsenestä, joista nyt viisi on eronnut (Katariina Pyyppönen, Taia Kiiskilä, Saila Skyttä, Outi Renko ja Mervi Nordqvist), eivät jäljelläolevat hallituksen jäsenet enää voi pitää päätösvaltaista kokousta. Jäljelläolevat hallituksen jäsenet eivät siis voi enää tehdä päätöksiä liiton asioista, eivät myöskään kutsua liittokokousta koolle. Kokouksen koollekutsumisen oikeuttaminen on haettava Aluehallintovirastosta.

Joitakin päiviä hallituksen kokouksen jälkeen ( 17.6.) ilmoittivat hallituksen jäsenet Outi Renko, Taia Kiiskilä ja Saila Skyttä eroavansa hallituksesta.
 
Juhannuksen jälkeen, asiaa rauhassa pohdittuaan Katariina Pyyppönen ilmoitti olevansa valmis kuitenkin jatkamaan WUT-näyttelyn sihteerinä. Hallitus valtuutti Katariina Pyyppösen jatkamaan hyvää työtään WUT-näyttelyn parissa.

Hallituksen kokous 9/2014 13.6.2014 Vantaa oli päätösvaltainen esityslistan kohtaan 105.1 saakka ja siihen mennessä käsitellyt asiat ovat olleet päätösvaltaisia, mukaanlukein kohta 105.1. Kokouksesta poistui kohdassa 104 varapuheenjohtaja ja kohdassa 105.2 poistui kaksi muuta hallituksen jäsentä ja kokous menetti päätösvaltaisuuden.
Suomen Kennelliitto hyväksyi Suomen Mäyräkoiraliiton Jalostuksen tavoiteohjelman eli JTO:n olemaan voimassa 3.4.2014 - 31.12.2016.
 
Hyväksytyn JTO:n voi lukea oheisesta linkista: Jalostuksen tavoiteohjelma - JTO.
 
Kennelliiton koko päätöksen ja huomiot JTO:hon liittyen pääset lukemaan oheisesta linkista: Kennelliitto hyväksyi Suomen Mäyräkoiraliiton JTO:n olemaan voimassa 3.4.2014 - 31.12.2016
JTT:n päätös 4.2.2014 (2/2014)
Toimikunta toteaa, että Kennelliiton juristin mukaan ei ole laillista estettä sille, että Suomen Mäyräkoiraliitto julkaisee mäyräkoirien selkäkuvaustulokset internetsivuillaan. Kyseessä on jalostuksen kannalta tärkeä asia, joten tietojen tulisi olla julkisia.
Jalostuksen tavoiteohjelma ei ole virallinen ennen kuin se on Kennelliiton hyväksymä. Toimikunta toteaa, että rotujärjestön tulee toimittaa mäyräkoirarotujen uudet JTO-esitykset sekä esitys PEVISA-ohjelman jatkosta Kennelliiton toimistoon 15.5.2014 mennessä.
Päätös annetaan rotujärjestölle tiedoksi.

Selkäkuvauslistan pitäminen Suomen Mäyräkoiraliiton internetsivulla käsitellään SML:n kevätliittokokouksessa huhtikuussa. Kokouskutsu julkaistaan niin Mäyräkoiramme-lehdessä 1/2014 kuin nettisivullakin. 
Suomen Mäyräkoiraliiton hallitus
Selkäkuvaustaulukko on toistaiseksi jouduttu poistamaan Suomen Mäyräkoiraliitto ry:n internet -sivuilta.
 
Entisenlainen lomake ei ole antanut lupaa internet -muotoiseen julkaisuun, ainoastaan julkaisuun painetussa muodossa, kuten Mäyräkoiramme -lehdessä ja vuosikirjoissa. Suomen yhdistyslain mukaan päätös kuvaustaulukon julkaisemisesta olisi kuulunut tehdä Suomen Mäyräkoiraliitto ry:n liittokokouksessa erillisenä jäsenistön päätöksenä. Jotta kuvaustulokset voidaan uudellen julkaista internetissä, tarvitaan asiasta Suomen Mäyräkoiraliitto ry:n liittokokouksen päätös sekä sen lisäksi uudet suostumuslomakkeet koirien omistajilta.
 
Suomen Mäyräkoiraliitto ry:n hallitus pahoittelee aikanaan asiassa tapahtunutta menettelytapavirhettä ja huolehtii siitä, että asia tulee esille kevätliittokokouksessa 2014.
Käyttöjalostus- ja Vuoden Mäyräkoirapalkintojen hakemista helpotetaan tarjoamalla sähköinen lomakemalli anomiseen. Lomake on excel-pohjainen. Lomakkeen ensimmäisellä välilehdellä on anomuskaavake. Toisella välilehdellä on malliksi täytetty anomus; mallisivulla oleva koira on aito ja tiedon näyttämiseen on saatu lupa. Seuraavilla välilehdillä on palkintoon liittyvät säännöt ja pistetaulukoita. Lopussa on ohjevälilehti, johon kerätään täyttämistä helpottavia vinkkejä. Ohjesivusto täydentyy tämän vuoden pioneerikokemusten myötä.

Suomen Mäyräkoiraliiton kevätkokous 2014 pidetään pääkaupunkiseudulla lauantaina 26.4.2014 klo 12 alkaen. Varsinainen kokouskutsu julkaistaan myöhemmin.
Kokouksen yhteydessä jaetaan ansiomerkkejä ihmisille ja palkintoja koirille.
Koirien palkinnot (käyttöjalostuspalkinnot, Vuoden Mäyräkoirat, yms.) anotaan 31.1.2014 mennessä, paitsi Tähtiajurit maaliskuussa. Ihmisten ansiomerkit anotaan 28.2.2014 mennessä. Palkinnot voi hakea itsemuotoillulla hakemuksella, kunhan siinä on pyydetyt tiedot. Käyttöjalostuspalkintoa sekä Vuoden Mäyräkoira palkintoa varten on tehty mallilomakkeet jotka löytyvät Lomakkeet-sivulta .
 
Suomen Kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan, JTT:n, päätös 10.9.2013 (8/2013):

"Selkätutkimustulosten vaikutus pentueen rekisteröintiin 

Toimikunnan tarkoitus on kerätä tietoa IDD-vakavuusasteista ja siitä miten muutokset altistavat mäyräkoirahalvaukselle. Myös muista ohjeen mukaisista selkämuutoksista kerätään tietoa. 

Toimikunta toteaa, että selkämuutoksista vain SP4 vaikuttaa koiran jälkeläisten rekisteröintiin."

Suomen Kennelliiton Jalostustieteellisen toimikunnan päätös mäyräkoirien PEVISA-ohjelman jatkamisesta 2014
 
 
Suomen Kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan, JTT:n, päätös 13.8.2013 (7/2013):
"Toimikunta hyväksyy, että mäyräkoirarotujen nykyisin voimassa olevien rotukohtaisten PEVISA-ohjelmien voimassaolo jatkuu 1.1.2014 - 31.12.2014.

Päätös on PEVISA-säännön vastainen, koska roduilla ei ole hyväksyttyä voimassaolevaa JTO:ta, joten päätös annetaan hallitukselle ja valtuustolle tiedoksi.