Mäyräkoirien selkäkuvaus PDF Tulosta

Mäyräkoira kuuluu ns. kondrodystrofisiin rotuihin, joille on tyypillistä selkänikamien välilevyjen varhainen rappeutuminen ja tästä aiheutuva lisääntynyt alttius välilevytyrään (ns. mäyräkoirahalvaus). Rappeutumiseen liittyy usein röntgenkuvissa näkyvä välilevyjen kalkkeutuminen. Useissa tutkimuksissa on osoitettu, että alttius välilevytyrään on rodun sisällä perinnöllinen ja että kalkkeutumilla on selvä yhteys halvaantumisriskiin.

Suomen Mäyräkoiraliitto (SML) on muiden pohjoismaisten rotujärjestöjen tavoin huolestunut taudin yleisyydestä rodussa ja on päättänyt ryhtyä vastustustoimiin. Yhtenä osana vastustustyötä SML toivoo, että mahdollisimman monen (etenkin jalostukseen käytettävän) koiran selkä röntgenkuvattaisiin. Kuvien arvostelu on mahdollista vain, jos selkäranka on kuvissa suora, kuvat ovat oikein kohdistettuja sekä teknisesti korkealaatuisia. SML on laatinut selkälausuntokaavakkeen, joka lähetetään kuvien mukana. Toistaiseksi kuvat lausuu ELL Anu Lappalainen Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisestä tiedekunnasta.

icon Ohjeet selkäkuvausta varten (Päivitetty 16.02.2010)

icon Selkälausuntokaavake (Päivitetty 22.12.2009)

icon Selkäkuvatut mäyräkoirat (Päivitetty 24.08.2010)


 

 
Mainospalkki