Vuosien 2023–2026 PEVISA-esitykseen on tehty lievennyksiä edelliseen esitykseen nähden. 30 vuotta voimassa olleeseen PEVISA-ohjelmaan tarvitaan kuitenkin päivitystä rotujen tulevaisuuden turvaamiseksi.

Viime vuonna ylimääräisessä liittokokouksessa käsitellyssä PEVISA-esityksessä suurinta vastustusta aiheuttivat jälkeläisrajat ja jalostuskäytön alaikäraja. Mäyräkoiraliitossa ymmärretään kasvattajien huoli jalostusmateriaalin riittävyydestä, mutta toivotaan yhteistä vastuunkantoa rotujemme tulevaisuuden tähden. Paras tapa säilyttää perinnöllistä vaihtelua ja estää perinnöllisten sairauksien kasaantuminen on välttää yksittäisten koirien populaation kokoon nähden liian laajamittaista jalostuskäyttöä.

Rodusta huolehtiminen on kaikkien rodun parissa toimivien vastuulla. Erikoisen hyvien yksilöiden tuottaminen ei saisi mennä rodun kokonaisvaltaisen edun edelle. Koska mahdollisuuksien lisäksi myös kasvattamisen riskit eivät rajoitu vain yksittäiseen kasvattajaan, halutaan rodun parhaaksi toimimisen suuntaan ohjata rajoituksilla, sillä suositukset eivät ole vaikuttaneet riittävästi. Rajoitukset eivät juurikaan vaikuta populaatioissa, joissa kauaskatseiset järkevät valinnat ovat vakiintuneet käytännöksi.

PEVISA-ohjelmaan esitetään jälkeläisrajoja, joita on nostettu viime vuoden PEVISA-esityksestä. Rajat on laskettu vuosien 2018–2021 rekisteröintien kokonaismäärästä ja pyöristetty ylöspäin. Vuodet 2020 ja 2021 ovat olleet suuria vuosia rekisteröinneissä, joten ne ovat vaikuttaneet nostavasti myös prosentteina laskettaviin rajoihin. Pyrkimyksenä on, ettei muutos kohtuuttomasti rajoittaisi jalostusvalintoja tai hankaloittaisi jalostuksen suunnittelua. Jälkeläismäärän rajoittamiseen on kuitenkin tarvetta, jotta suurempi osa populaatiosta saadaan jalostuskäyttöön eikä näin menetetä sitä perinnöllistä vaihtelua, mitä rodussa tällä hetkellä on.

Suurilukuisen rodun rajana pidetään 1000 rekisteröityä koiraa neljän vuoden jaksolla; mäyräkoirista normikarkkarit ovat olleet jo pitkään suurilukuinen rotu, mutta viime vuosien kovan kasvun myötä myös lyhytkarvainen mäyräkoira on noussut suurilukuiseksi roduksi. Suurilukuisten rotujen enimmäisjälkeläismääräksi Kennelliitto suosittelee 2–3 % neljän vuoden rekisteröinneistä. Mäyräkoiraliitto on käyttänyt suosituksissaan 3 %:n rajaa.

Vaikka lyhytkarvaiset normaalikokoiset täyttävätkin suurilukuisen rodun kriteerit, niin silti verrattuna karkeakarvaiseen normaalikokoiseen se ei ole vielä aivan samaa suuruusluokkaa. Siksi päädyttiin enimmäisjälkeläismäärän osalta lukuun, joka on noin 4 % vuosien 2018–2021 rekisteröinneistä. Pitkäkarvaiset minit ovat täpärästi ylittäneet viime vuosien kasvulla tuhannen rajan, niitä on kuitenkin katsottu pitkän ajan trendin perusteella pienilukuisena rotuna 5 %:n rajalla. Pitkäkarvainen mäyräkoira sekä lyhyt- ja karkeakarvaiset pienoismäyräkoirat ovat toistaiseksi pienilukuisena rotuna tarkasteltavia.

Taulukossa 1 on koottuna PEVISA-ohjelmaan esitetyt enimmäisjälkeläismäärät ja kuinka monta pentuetta keskimäärin uusi korotettu jälkeläisraja mahdollistaa. Kaikissa populaatioissa raja tarkoittaa toistakymmentä pentuetta. Rajan ylittäviä uroksia löytyy kaikista populaatioista, mutta jälkeläisrajan käyttöönotto ei rajaisi pois huomattavaa määrää uroksia.

Taulukko 1

Taulukossa 2 on esitetty 10 vuodessa rekisteröityjen urosten määrä rinnakkain populaatiossa jalostukseen samana aikana käytettyjen urosten määrän kanssa. Lisäksi taulukossa kerrotaan, montaako urosta on käytetty tuottamaan puolet 10 vuodessa rekisteröidyistä pennuista. 20 eniten käytetyn uroksen osuus kaikista vuosina 2010–2019 rekisteröidyistä pennuista esitetään puolet tuottaneiden osuuden rinnalla.

Jalostuskäytössä olevan materiaalin laajuuden suhteen parhaassa asemassa on karkeakarvainen mäyräkoira. Tehottomimmin jalostusmateriaalin laajuus hyödynnetään pikkukarkkareissa, joissa maan tavaksi on vakiintunut harvojen suosikkiurosten runsas käyttö: 10 vuoden aikana puolet rekisteröidyistä pennuista on tuottanut 23 urosta, vaikka samassa ajassa on syntynyt liki tuhat urosta. Kooltaan pienemmässä lyhytkarvaisten minien populaatiossa tilanne on hieman parempi. Lyhytkarvaisissa normaalikokoisissa on kannan kokoon nähden hyvä tilanne, jalostusmateriaalia hyödynnetään laajasti. Pitkäkarvaisen mäyräkoiran tilastoja vääristää joidenkin paljon käytettyjen urosten huomattava jälkeläismäärä, valtaosalla uroksista jälkeläismäärä on maltillinen ja suositusten mukainen. Pitkäkarvaisissa mineissä tilanne on pienoismäyräkoirista paras, jalostusmateriaalia haetaan ja hyödynnetään varsin hyvin.

Taulukko 2

Lisäksi taulukkoon 2 on koottu tieto Mäyräkoiraliiton jalostusuroslistalla olevien koirien lukumäärästä. Jalostusuroslistalle pääsyn vaatimuksina ovat mm. voimassa olevat PEVISA-tutkimukset, jälkeläismäärä alle suositellun maksimin, näyttelytulos vähintään H ja normaalikokoisilla koetulos. Näiden rajoitusten vuoksi listalta jää pois esimerkiksi koiria, joita ei vielä ole PEVISA-tutkittu tai tutkimus on vanhentunut tai joilla ei syystä tai toisesta ole vaadittua tulosta. Nämä seikat ovat korjattavissa eivätkä ne ole vikoja koirassa. Uroksia löytyy kyllä enemmänkin kuin paljon käytetyt muutamat yksilöt. Kaikki paljon käytetyt urokset eivät ole tähänkään asti löytyneet jalostusuroslistoilta, joten materiaalia on aiemminkin käytetty ainakin osin väljemmin kriteerein.

Kuvassa 1 on esitetty kaikista vuosina 2005–2019 syntyneistä pentueista niiden pentueiden osuudet, joissa ainakin toinen vanhemmista on ollut astutuksen aikaan alle 18 kuukautta vanha (keltainen palkki) tai 18–24 kuukautta vanha (oranssi palkki). Kunkin muunnoksen kohdalla pylvään kokonaiskorkeus osoittaa niiden pentueiden osuutta, jossa on käytetty alle 2-vuotiasta koiraa. Palkkiin merkitty luku kertoo prosenttiosuuden kaikista pentueista.

Kuva 1

PEVISA-ohjelmaan esitetään, että koirien on oltava vähintään 18 kuukautta vanhoja astutushetkellä. Nuorten koirien jalostuskäyttö on kaikissa karvanlaaduissa yleisempää pienoismäyräkoirissa kuin normaalikokoisissa. Lyhyt- ja karkeakarvaisten pienoismäyräkoirien pentueista on 15 vuoden aikana ollut noin kolmannes yhdistelmiä, joissa ainakin toinen vanhemmista on alle kaksivuotias, pitkäkarvaisissa mineissä neljännes. Normaalikokoisista pitkäkarvaisista pentueista viidennes on alle kaksivuotiaan vanhemman jälkeläisiä, lyhyt- ja karkeakarvaisissa noin kuudesosa.

Useimmiten nuorina käytetään uroksia, mahdollisesti jopa lyhyellä aikavälillä runsain mitoin, vaikka juuri niiden käyttöä olisi biologian puolesta mahdollista odottaa kypsempään ikään ja näin vähentää riskiä myöhemmin ilmenevien perinnöllisten sairauksien leviämisestä. Rodussa yleisimmät sairaudet kuten välilevytyrä, kasvaimet, sydänongelmat, PRA, kaihi jne. ilmenevät usein vasta 5–6 vuoden iässä tai vanhempana. Kyse ei ole siitä, että koira periyttäisi eri asioita eri-ikäisenä, vaan siitä, että vanhemman koiran terveydestä tiedetään enemmän. Normaali terve uros astuu ongelmitta jopa ensikertalaisena myös veteraani-iässä ja saa isojakin pentueita, joten varsinkin runsasta jalostuskäyttöä nuorella iällä olisi viisasta välttää. Jälkeläisnäytön arvioiminen on tärkeää varsinkin seuraavia pentueita suunnitellessa. Kovin nuorella koiralla ei jälkeläisnäyttöä ole kuin korkeintaan ulkomuodon osalta, varsinkin jos pentueet on tehty lyhyessä ajassa.

Kuten tähänkin asti kaikilta jalostukseen käytettäville koirille tulee tehdä virallinen silmätutkimus ennen astutusta. Silmätutkimus ei saa olla astutushetkellä yli 24 kk vanha. Jalostuksesta poissulkevat sairaudet ovat perinnöllinen katarakta (kaihi), verkkokalvon etenevä surkastuma (PRA) sekä kaikilla pitkäkarvaisilla perinnöllinen keratiitti. Uuteen PEVISA-ohjelmaan esitetään keratiittia poissulkevaksi silmäsairaudeksi myös kaikille lyhyt- ja karkeakarvaisille mäyräkoirille. Sairautta on esiintynyt aiemminkin sekä lyhyt- että karkeakarvaisissa muunnoksissa ja tehtyjen runsaiden risteytysten vuoksi se on vaarassa levitä yhä laajemmalle. Se on koiralle usein kivulias sairaus, joka on myös mahdollista hoitaa oireettomaksi, jolloin se ei näy tutkimushetkellä. Näin tieto taudin todellisesta esiintyvyydestä jää pimentoon.

Kääpiö- ja kaniinimäyräkoirilta vaaditaan lisäksi voimassa oleva polvitarkastuslausunto. Polvitutkimushetkellä koiran tulee olla täyttänyt 12 kk. Alle kolmen vuoden ikäiselle koiralle annettu polvilumpioluksaatiolausunto on voimassa kaksi vuotta. Mikäli polvet on tarkastettu koiran täytettyä kolme vuotta, ei tutkimusta tarvitse enää uusia.

Uutena muutoksena PEVISA-ohjelmaan esitetään rekisteröinnin raja-arvoksi polvilumpioluksaation astetta 1. Polvituloksen 1 saanut koira voitaisiin parittaa vain tuloksen 0 saaneen koiran kanssa. Muiden asteiden käyttö on syytä rajata pois, koska vakavammat asteet yleensä aiheuttavat koiralle selviä liikkumisvaikeuksia ja näin terveydellistä haittaa. Esityksen pohjana on pitkäkarvaisten kääpiö- ja kaniinimäyräkoirien muita muunnoksia selvästi heikompi polviterveystilanne, jota nykymuotoinen PEVISA ilman raja-arvoa ei ole parantanut. Jos pelkkä polvitarkastuspakko olisi riittänyt parantamaan tilannetta, se olisi kolmessa vuosikymmenessä jo havaittu (taulukko 3).

Taulukko 3 Polvitarkastettujen pitkäkarvaisten pienoismäyräkoirien tulosjakauma.

Vuosina 2005–2019 syntyneistä pitkäkarvaisista pienoismäyräkoirapentueista vain 58 % on ollut sellaisia, joiden molemmilla vanhemmilla on 0:n polvet. Tästä johtuen polvitilanne ei ole parantunut, mikä näkyy siinä, että polvitarkastettujen pitkäkarvaisten pienoismäyräkoirien tulokset eivät ole parantuneet pitkällä aikavälillä tarkasteltuna. Tuonnitkaan eivät paranna tilannetta, sillä vuosina 2005–2020 tuoduista polvitarkastetuista pitkäkarvaisista mineistä vain 71 % on ollut polvistaan täysin terveitä.

Vain 78 % vuosina 2005–2020 rekisteröidyistä ja polvitutkituista pitkäkarvaisista pienoismäyräkoirista on saanut polvistaan täysin terveen paperit, kun vastaava osuus lyhytkarvaisista pienoismäyräkoirista on 97 % ja karkeakarvaisista mineistä 94 %. Pitkäkarvaisten minien heikompi polviterveystilanne on lyhytkarvaisten pienoismäyräkoirien ja pitkäkarvaisten normaalikokoisten kanssa tehtyjen runsaiden risteytysten takia vaarassa levitä muihinkin muunnoksiin.