-

Erikoiskantakirja X on julkaistu
Kymmenes erikoiskantakirja on, toisin kuin aiemmin, julkaistu nyt sähköisenä versiona Mäykkynet-palvelussa. Erikoiskantakirjaan pääsevät tietyt minimivaatimukset täyttävät mäyräkoirat. Kukin koira voi päästä vain yhteen Erikoiskantakirjaan. Verkkoversioon on lisätty haku- ja suodatustoiminnallisuuksia. Erikoiskantakirjasta pystyt hakemaan esimerkiksi koirat rotumuunnoksittain, joilla on näyttelytulos ERI, koira on ajovalio sekä sillä on MEJÄ:stä VOI1-tulos. Tarkempaa tietoa…
-
Mäyräkoirien rotumuunnosten välisten risteytysten poikkeusluvan ehdot muuttuvat
Mäyräkoiraliiton hallitus on päättänyt muuttaa risteytyspoikkeusluvan ehtoja selkäterveyden edistämistä tukevaan suuntaan. Vuoden 2024 ajan poikkeusluvan ehtoihin kuuluu selkäkuvausvaatimus ainakin toiselle vanhemmalle, lisäksi yhdistelmän osalta on vaatimuksia selkäkuvaustuloksen suhteen.
-

Hallituksen kokous 3/2024 – pöytäkirja
Kokousaika: 15.2.2024Kokouspaikka: Verkkokokous Lue pöytäkirja: SML 3/2024 – Hallituksen kokouksen pöytäkirja
-
Suomen edustajat jäljestysmaaotteluun 2024
Ensi kesänä Ruotsissa järjestetään Pohjoismainen jäljestysmaaottelu.Voimassa olevien valintakriteerien perusteella Suomen joukkueeseen valittiin seuraavat koirakot: pkkan FI43514/16 Shamity Shaman’s Aamuöinen Taikakuu, om. Marjo Björkbackalkku FI30749/18 Taxstorm Get Rhythm, om. Markku Mikkonenkku FI40912/17 Isagrove’s Hurriganes, om. Sirpa Savolainen
-

Hallituksen kokous 2/2024 – pöytäkirja
Kokousaika: 1.2.2024Kokouspaikka: Verkkokokous Lue pöytäkirja: SML 2/2024 – Hallituksen kokouksen pöytäkirja
-
Jalostustarkastus Seinäjoella
Vuoden ensimmäinen jalostustarkastus pidettiin tammikuussa Seinäjoella. Osallistujat olivat tällä kertaa vain lyhyt- ja karkeakarvaisia normaalikokoisia. Tarkastajina toimivat Tapani Pukkila ja Leena Vatanen. Koirakohtaiset tarkastuskertomukset löytyvät täältä.
-

Hallituksen kokous 1/2024 – pöytäkirja
Kokousaika: 11.1.2024Kokouspaikka: Sähköpostikokous Lue pöytäkirja: SML 1/2024 – Hallituksen kokouksen pöytäkirja
-
2024 jäsenmaksut
Vuoden 2024 jäsenmaksut laskutetaan tammikuussa ja niiden eräpäivä on 12.2.2024. Jäsenmaksulaskut lähetetään ensisijaisesti sähköpostitse.
-

Selkäkuvausennätys 2023, myös geenitestaus käynnistyi
Viime vuonna selkäkuvattiin ennätysmäärä mäyräkoiria, yli 250 koiraa sai välilevysairauden sairastumisriskiä ennustavan IDD-tuloksen. Myös välilevysairauden riskiä lisäävän CDDY-retrogeenin testaukset pääsivät vauhtiin.
- Ajankohtaista (363)
- Ajotoimikunta (42)
- Digi-toimikunta (10)
- Hallitus (62)
- Jalostustoimikunta (127)
- Julkaisutoimikunta (8)
- Lut/Lume-toimikunta (2)
- Mejä/Vahi-toimikunta (38)
- Näyttelytoimikunta (16)
- PIKA-toimikunta (4)
- Terveys (1)
- Ulkomuototuomaritoimikunta (2)
- Veri-toimikunta (3)
- Yhteistyötoimikunta (1)
- Yleinen (37)
- Hallituksen pöytäkirjat (180)
- Liittokokouksien kokouskutsut (25)
- Liittokokouksien pöytäkirjat (15)
- Yleiset (12)







