Ajankohtaista

  • Sorkkaeläimet MÄAJ-kokeessa

    Uusi tiedote koskien sorkkaeläinten ajoa MÄAJ-kokeissa 🦌🦌 Asiassa on ollut epäselvyyttä ja nyt Kennelliitto on ottanut kannan että kokeita voidaan järjestää maa- ja metsätalousministeriöltä saadun tulkinnan mukaan metsästysaikojen puitteissa. Kennelliitto selvittää asiaa ministeriöstä ja tiedottaa mahdollisista muutoksista heti kun saavat lisätietoa. Tiedote on annettu 31.1.2026

  • Aapinen mäyräkoiran omistajalle

    Aapinen mäyräkoiran omistajalle

    1990-luvulla Mäyräkoiraliitto julkaisi kansiomuodossa olevan Apua minulla on mäyräkoira -oppaan, jota saattoivat kasvattajat ostaa pennunostajille tai uuden mäyräkoiran omistaja itselleen luettavaksi.Vuosikaudet opasta päivitettiin eri osio kerrallaan, kunnes todettiin, että on aika kasata materiaali vihkoseksi ja kirjoittaa se uuteen muotoon. Samalla kuvat vaihtuivat värikuviksi. Vuosikokouksessa muutama vuosi sitten ideoitiin, että opas voisi saada myös uuden…

  • Pohjoismaiden Ajomaaottelu 7.2.2026

    Pohjoismaiden Ajomaaottelu 7.2.2026

    Pohjoismaiden Ajomaaottelu pidetään Tanskassa 7.2. Suomesta kisaan osallistuvat koirat: Joukkueen johtajana Esa Koivisto Kokeen nettisivut löytyvät: https://www.dgk.dk/side.asp?ID=96961

  • Risteytyspoikkeusluvan ehtoja päivitetty

    Risteytyspoikkeusluvan ehtoja päivitetty

    Jalostustoimikunta on päivittänyt risteytyspoikkeusluvan ehtoja. Nämä ehdot on SML:n hallitus hyväksynyt kokouksessaan 9.12.2025 ja ne astuvat voimaan vuoden 2026 alusta. Ne siis koskevat 1.1.2026 ja sen jälkeen tapahtuvia astutuksia. Rotujärjestön puoltoa varten tulee täyttyä alla olevat ehdot: Poikkeuslupien myöntämisestä päättää lopullisesti Kennelliitto.

  • Jalostustarkastus Oulussa 15.11.2025

    Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerho järjesti jalostustarkastuksen Oulussa 15.11.2025. Enemmistö koirista oli normaalikokoisia ja kaikki karvanlaadut olivat edustettuina. Tarkastajina toimivat Anita Al-Bachy ja Leena Vatanen. Koirakohtaiset tarkastuskertomukset löytyvät MäykkyNetistä.

  • Tiedotusta jäsenpalvelusta ja sähköpostilaskutuksesta

    Pian on taas jäsenmaksujen lähettämisen aika! Suosittelemme jäsenillemme sähköpostilaskun käyttöönottoa, jotta laskut tavoittavat teidät nopeasti ja kustannustehokkaasti. Käy tarkistamassa omat tietosi jäsenpalvelussa, valitse ensisijainen laskutustapa ja lisää tietoihisi voimassa oleva sähköpostiosoite. 

  • Mäyräkoirien terveyskysely!

    Mäyräkoirien terveyskysely!

    Suomen Mäyräkoiraliitto toteuttaa yhteistyössä muiden Pohjoismaiden mäyräkoiraliittojen kanssa mäyräkoirien terveyskyselyn. Sen tarkoituksena on kartoittaa rodun terveyttä, harrastusaktiivisuutta ja muita ominaisuuksia kaikissa Pohjoismaissa. Kysely on jo julkaistu Norjassa ja Ruotsissa, ja kummassakin maassa on saatu jo yli 2000 vastausta. Kysely toteutetaan samanlaisena kaikissa maissa vastausten vertailukelpoisuuden takaamiseksi, minkä vuoksi kysymyksen asettelu tai vastausvaihtoehdot eivät täysin…

  • Jalostustarkastus Nurmijärvellä

    Länsi-Uudenmaan Mäyräkoirat ry järjesti jalostustarkastuksen Nurmijärvellä 1.11.2025. Kaksi tarkastetuista 14 koirasta oli karkeakarvaisia ja loput lyhytkarvaisia. Enemmistö koirista oli normaalikokoisia, mutta kaikki koot olivat edustettuina. Tarkastajina toimivat Perttu Ståhlberg ja Leena Vatanen. Koirakohtaiset tarkastuskertomukset löytyvät MäykkyNetistä.

  • Jalostussuositukset N-geeniin liittyen

    Jalostustoimikunta on laatinut suositukset niiden koirien käytöstä jalostuksessa, joilla on CDDY-retrogeenin normaalimuoto. Suosituksilla pyritään hillitsemään yksittäisten yksilöiden liikakäyttöä, mutta samalla levittämään normaalimuotoa mahdollisimman laajalle, jotta välilevytyrän riski vähenisi rodussamme. Suositukset löydät täältä.  

  • 2025 MÄAJ Suomen mestaruus ratkottu

    2025 MÄAJ Suomen mestaruus ratkottu

    Voittaja: Omituisen Otuksen Quutar, M-2025, Reima Laaja (kesk.)Kisan kakkonen: Lacapo, Jari Lintula (vas.)Pronssia: Perjönsbackens Aktiva Valto, Vesa Ranta-Nilkku (oik.)Taka-alalla kokeen ylituomari Inari KuismaKuva kopioitu kokeen kotisivuilta. Ålands taxklubb järjesti ansiokkaasti ja vahvalla kokemuksella jälleen kerran mäyräkoirien Suomen ajomestaruuskokeen. Lämmin kiitos mäyräkoirien, koiranohjaajien, palkintotuomareiden, kokeen toimihenkilöiden, maasto-oppaiden, Mäyräkoiraliiton ja kaikkien asiasta kiinnostuneiden puolesta järjestäneelle kerholle sekä kisan…