Ajankohtaista

  • Tähtiajuri ja Veteraaniajuri

    Suomen mäyräkoiraliiton hallitus on hyväksynyt ajotoimikunnan esityksestä sääntömuutoksen Tähtiajurin sääntöön. Muutoksella poistetaan säännöstä kohta, jossa vaadittiin Tähtiajurin arvoon yksi kunniapalkinnon arvoinen tulos. Lisäksi KVA-nimike päivitetään vastaamaan nykyistä nimikettä. Samalla lanseerataan uusi arvonimi nimeltään Veteraaniajuri.Veteraaniajurin arvolla halutaan kannustaa koeaktiivisuuteen myös vanhempia ja myös meritoituneita koiria, jotta niiden ominaisuuksista saataisi tietoa mahdollisesti aktiivisen koeuran jälkeenkin. Veteraaniajurin…

  • Liittokokouksen 2024 päätöksiä

    Liittokokouksen 2024 päätöksiä

    Mäyräkoiraväki kokoontui Suomen Mäyräkoiraliiton liittokokoukseen Kauniaisiin 7.4.2024. Kokous alkoi hiljaisella hetkellä hiljattain edesmenneen kunniajäsenen Reijo Pyyppösen muistolle. Esityslistan muutoksen takia ensimmäisenä päätettiin PEVISA:sta. Kokous tuki selvin numeroin (422–142) hallituksen esitystä, jossa nykyisen PEVISA:n lisäksi tulee pakolliseksi jalostukseen käytettävien koirien selkäkuvaus.

  • Sähköinen äänestysmahdollisuus

    Sähköinen äänestysmahdollisuus

    Liittokokouksessa 7.4.2024 Kauniaisissa on mahdollisuus sähköiseen äänestykseen.

  • KUTSU ERÄKOIRAKILPAILUUN

    Riihimäen Erämessuilla 7.-9.6.2024 palkitaan Vuoden Eräkoira. Suomen Mäyräkoiraliitolla on mahdollisuus esittää ehdokasta kyseiseen kilpailuun.

  • Muistithan maksaa jäsenmaksun?

    Vuoden 2024 jäsenmaksujen eräpäivä oli 12.2.2024. Jäsenmaksut on lähetetty kaikille ensisijaisesti sähköpostitse, mutta osalle myös postitse, mikäli valittuna on kirjetoimitus. Löydät jäsenmaksulaskun SML:n jäsenpalvelusta jasentieto.mayrakoiraliitto.fi. Tämä on hyvä muistaa, jos lähettämämme lasku ei jostain syystä ole tavoittanut sinua. Kirjautuminen tapahtuu sähköpostiosoitteella. Mikäli et pääse kirjautumaan etkä saa tilattua uutta salasanaa sähköpostiosoitteeseesi, ole yhteydessä jäsensihteeriin…

  • Erikoiskantakirja X on julkaistu

    Erikoiskantakirja X on julkaistu

    Kymmenes erikoiskantakirja on, toisin kuin aiemmin, julkaistu nyt sähköisenä versiona Mäykkynet-palvelussa. Erikoiskantakirjaan pääsevät tietyt minimivaatimukset täyttävät mäyräkoirat. Kukin koira voi päästä vain yhteen Erikoiskantakirjaan. Verkkoversioon on lisätty haku- ja suodatustoiminnallisuuksia. Erikoiskantakirjasta pystyt hakemaan esimerkiksi koirat rotumuunnoksittain, joilla on näyttelytulos ERI, koira on ajovalio sekä sillä on MEJÄ:stä VOI1-tulos. Tarkempaa tietoa Erikoiskantakirjasta löytyy täältä

  • Mäyräkoirien rotumuunnosten välisten risteytysten poikkeusluvan ehdot muuttuvat

    Mäyräkoiraliiton hallitus on päättänyt muuttaa risteytyspoikkeusluvan ehtoja selkäterveyden edistämistä tukevaan suuntaan. Vuoden 2024 ajan poikkeusluvan ehtoihin kuuluu selkäkuvausvaatimus ainakin toiselle vanhemmalle, lisäksi yhdistelmän osalta on vaatimuksia selkäkuvaustuloksen suhteen.

  • Suomen edustajat jäljestysmaaotteluun 2024

    Ensi kesänä Ruotsissa järjestetään Pohjoismainen jäljestysmaaottelu.Voimassa olevien valintakriteerien perusteella Suomen joukkueeseen valittiin seuraavat koirakot: pkkan FI43514/16 Shamity Shaman’s Aamuöinen Taikakuu, om. Marjo Björkbackalkku FI30749/18 Taxstorm Get Rhythm, om. Markku Mikkonenkku FI40912/17 Isagrove’s Hurriganes, om. Sirpa Savolainen  

  • Jalostustarkastus Seinäjoella

    Vuoden ensimmäinen jalostustarkastus pidettiin tammikuussa Seinäjoella. Osallistujat olivat tällä kertaa vain lyhyt- ja karkeakarvaisia normaalikokoisia. Tarkastajina toimivat Tapani Pukkila ja Leena Vatanen. Koirakohtaiset tarkastuskertomukset löytyvät täältä.