Suomen Mäyräkoiraliiton liittokokouksessa 21.2.2015 hyväksytty uudistettu RM-koesääntö on julkaistu MEJÄ osiossa. Uudistettu koesääntö on voimassa välittömästi. Lue lisää uusista säännöistä: Metsästyskoirien Jäljestämiskoe – MEJÄ
On taas tullut aika anoa mäyräkoiraliiton hallitukselta Tähtiajurin arvoja ajossa riittävästi kunnostautuneille mäyräkoirille. Kokonaisuudessaan Tähtiajuri-säännöt löytyvät mäyräkoiraliiton nettisivuilta. 2014 vuonna on tehty sääntöihin päivitys, tuloksissa huomioidaan pohjoismaissa saavutetut 1-tulokset.
Suomen Mäyräkoiraliiton syysliittokokous pidettiin lauantaina 21. helmikuuta Tampereen Normaalikoululla. Kokouksessa valittiin liitolle uusi puheenjohtaja, Janakkalassa asuva Rauno Koskinen. Lisäksi kolmivuotisiin hallituspesteihin äänestettiin Elina Vaittinen Lahdesta, Perttu Ståhlberg Helsingistä ja Mikko Lappalainen Karttulasta. Syysliittokokouksessa oli paikalla 73 Suomen Mäyräkoiraliiton jäsentä. Valtakirjojen myötä kokouksen kokonaisäänimäärä kipusi kuitenkin yli 500 äänen.
Professori Hannes Lohen geenitutkimusryhmä tekee monipuolista tutkimustyötä ja työryhmä on jo jonkin aikaa kerännyt tietoa koirien käyttäytymiseen liittyen. Käyttäytymistutkimusta on nyt hieman päivitetty ja siihen liittyvää käyttäytymiskyselyä laajennettu siten, että se sopii kaikille roduille, iästä ja luonteesta riippumatta. Uusi kyselylomake antaa tarkempaa ja monipuolisempaa kuvaa koirien käyttäytymisestä ja reaktioista eri tilanteissa. Työryhmä toivoo runsasta…
Kennelliiton Jalostustieteellinen toimikunta JTT käsitteli 11.11.2014 pitämässään kokouksessa Suomen Mäyräkoiraliiton jalostustoimikunnan esitystä koskien mäyräkoirien selkälausuntojen kirjaamistapaa. JTT päätti tuolloin esityksen perusteella, että se esittää IT osastolle kalkkeutuneiden välilevyjen sijainnin tallentamista Koirarekisteriin ja voi siten jatkossa ilmoittaa kalkkeumien paikan esiintyvyyden koiran omistajalle lähetettävässä lausunnossa. Nyt tämä ominaisuus on käytössä ja omistajille lähetettäviin lausuntoihin merkitään kalkkeumien…
Kennelliiton Koira2014 tapahtumassa 7.12.2014 jaettiin ensimmäiset apurahat vuonna 2009 perustetusta Koirien terveystutkimusrahastosta. Apurahat annettiin kolmelle tutkimusryhmälle ja kahdelle jatko-opiskelijalle. Apurahan saivat dosentti ELT Minna Rajamäen, professori Hannes Lohen ja ELT Merja Rantalan tutkimusryhmät. Lisäksi apuraha jaettiin ELL Marja Kaukosen ja FM Anna Boströmin väitöskirjatutkimuksiin. Anna Boström tutkii rinta- ja lannerangan lihasten toimintaa mäyräkoirilla ja…
Jäsenistöltä tuli vuoden 2014 aikana palautetta ja toivetta, että hallituksen pöytäkirjat julkaistaisiin Suomen Mäyräkoiraliiton internet sivuilla. Hallitus vastasi pyyntöön ja aloitti pöytäkirjojen julkaisemisen kesäkuussa 2014. Hallituksen kokouspöytäkirjat julkaistaan mäyräkoiraliiton sivuilla ja ne löytyvät kohdasta Ajankohtaista – Pöytäkirjat
Suomen Mäyräkoiraliiton kevätkokouksen pidetään 25.4 2015 Jyväskylässä. Varsinainen kokouskutsu julkaistaan myöhemmin.
SML hallitus hakee uutta sihteeriä ja rahastonhoitajaa 21.2.2015 alkaen! Ovatko paperisi aina järjestyksessä? Oletko napakka tekemään hommia ja pysyt aina aikatauluissa? Tiliasioiden pyörittäminen on sinulle tuttu juttu? SML hallitus hakee uutta sihteeriä ja rahastonhoitajaa syysliittokokouksesta alkean. Sihteerin hommat käyvät täydestä työstä eikä rahastonhoitajajaan voi ihan laakereillaan vaan levätä. Molemmat tehtävät vaativat niin sitoutumista, aikaa…

Tulokset: Mäyräkoirien pääerikoisnäyttelyn 12.4.2015 tulokset Lataa ilmoitus PDF muodossa: Mäyräkoirien päänäyttely 12.5.2015