Mäyräkoirien PEVISA-ohjelma (voimassa 31.12.2014 saakka)

Normaalikokoiset:
  • jalostukseen käytettäville koirille tulee tehdä virallinen silmätutkimus ennen astutusta
  • silmätutkimus ei saa olla astutushetkellä yli 24 kk vanha
  • jalostuksesta poissulkevat sairaudet ovat HC ja PRA + pitkäkarvaisilla keratitis
Kääpiöt ja kaniinit:
  • jalostukseen käytettäville koirille tulee tehdä virallinen silmätutkimus ennen astutusta
  • silmätutkimus ei saa olla astutushetkellä yli 24 kk vanha
  • jalostuksesta poissulkevat sairaudet ovat HC ja PRA + pitkäkarvaisilla keratitis
  • jalostukseen käytettäviltä koirilta tulee tarkastaa polvet vähintään kerran koiran elinaikana, mutta jos koira tutkitaan ennen kuin se täyttää kolme vuotta, täytyy polvet tutkituttaa uudestaan kahden vuoden kuluttua, mikäli tutkimustulos halutaan pitää voimassa esim. jalostuskäyttöä varten. Mikäli koira on ensimmäisellä tutkimushetkellä täyttänyt kolme vuotta, ei tutkimusta tarvitse uusia.

Rotukoirat ja sairaudet

Jokainen elävä olento, ihminen ja koira mukaan lukien, kantaa perimässään sairauksia aiheuttavia geenejä. Useat sairauksia aiheuttavista geeneistä periytyvät väistyvästi, ja jos yksilöllä geenipareissaan ainoastaan yksi sairautta aiheuttava geeni, yksilö pysyy ilmiasultaan terveenä. Ilmiasultaan terve yksilö kuitenkin kantaa sairausgeeniä perimässään ja ongelmia syntyy, kun kaksi kantajaa saa jälkeläisiä. Osa jälkeläisistä tulee sairastumaan ja osa toimii sairauden kantajina. Monet koirien silmäsairauksia aiheuttavista geeneistä ovat esimerkkejä tällaisista geeneistä.

Rotukoirien jalostus on ollut ja tulee olemaan määrätietoista pyrkimystä kohti ihanteellista ulkonäköä tai vakaita käyttöominaisuuksia. Terveys on jäänyt monesti taka-alalle. Monissa roduissa on harjoitettu insestijalostusta, lähisukulaisten parittamista keskenään, ja jalostuskannat ovat olleet kapeita. Tämän seurauksena koirarotuihin on rikastunut erilaisia sairausgeenejä enemmän kuin ihmiseen. Useimmat perinnölliset silmäsairaudet periytyvät yhden väistyvän geenin välityksellä. Monimuotoisena ilmenevien sairauksien kuten polvilumpion sijoiltaanmenon, epilepsian ja selkärangan välilevytyrän periytymismekanismit ovat monimutkaisempia. Myös ympäristötekijöillä on vaikutusta niiden ilmenemiseen.

Mäyräkoirat ovat mukana Suomen kennelliiton perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmassa (PEVISA). Tarkastamalla jalostuskoirien silmät ja polvet on sairaiden koirien syntyminen pyritty estämään. Koska vikojen kantajia ei terveystarkastuksissa ja sukutauluanalyyseissä kyetä 100 % varmuudella toteamaan, pääsee sairaita koiria kuitenkin syntymään. Suomessa todetaan vuosittain muutamia vakavia, sokeuteen johtavia, perinnöllisiä silmäsairauksia, mutta tilanteen kokonaisuudessaan voidaan katsoa olevan hallinnassa. Polvilumpion sijoiltaanmeno on myös saatu hallintaan. Jalostukseen käytettävien koirien selkärangan röntgenkuvaukset on aloitettu ja vaikea-asteisesta välilevyrappeutumista kärsivät koirat pyritään saamaan pois jalostuksesta.

Perinnölliset silmäsairaudet

PRA, etenevä verkkokalvon surkastuma tuhoaa silmän valoa aistivia soluja. Koira tulee aluksi hämäräsokeaksi ja myöhemmin kokonaan sokeaksi. Kliiniset oireet ilmaantuvat 2 - 4 vuoden iässä. PRA:ta sairastava koira muuttuu hämärässä epävarmaksi ja pelokkaaksi. Etenkin oudossa ympäristössä se törmäilee huonekaluihin. Silmäterä on laaja ja silmänpohja heijastuu erityisen kirkkaana. PRA:han ei ole hoitoa.

HC, hereditäärinen katarakta eli perinnöllinen harmaakaihi samentaa silmän linssin, jolloin valon pääsy silmään estyy. Sairauden alkamisikä vaihtelee suuresti. Se on yleensä molemminpuolinen ja johtaa ennen pitkää sokeuteen. HC voi olla itsenäinen sairaus tai kehittyä PRA:n seurauksena. HC voidaan hoitaa kirurgisesti. Leikkaukseen ei ryhdytä, jos koira sairastaa lisäksi PRA:ta. Sekä PRA että HC periytyvät väistyvästi.

Ns. vanhuuden harmaakaihi ei ole varsinainen kaihi, vaan johtuu iän karttuessa tapahtuvasta linssin luonnollista tiivistymistä. Linssiin kasvaa uutta kuitua koko eliniän ajan, jonka seurauksena linssin väri muuttuu harmahtavaksi. Näkökykyyn se ei vaikuta.

RD, retinan dysplasia eli verkkokalvon kasvuhäiriö esiintyy monimuotoisena. Verkkokalvo voi irrota alustastaan kapeina poimuina tai kuplamaisesti useilta pieniltä alueilta. Näkökyvyn heikkeneminen riippuu muutosten määrästä. Vaikeassa muodossa verkkokalvo irtaantuu kokonaan ja seurauksena on sokeus. Mäyräkoirilla tavataan lähinnä poimuista verkkokalvon irtoamista. Näkökyvyn ei katsota oleellisesti heikentyvän, jos poimujen määrä jää alle 10.

Idiopaattinen keratiitti on sarveiskalvon immunologinen tulehdus, jota esiintyy erityisesti pitkäkarvaisilla mäyräkoirilla. Siinä sarveiskalvoon syntyy kivuliaita haavaumia. Haavaumilla on taipumus parantua ja uusia. Vähitellen sarveiskalvon pinnalle muodostuu harmaata sidekudosta. Hoitamattomana sairaus johtaa sokeuteen. Hoitona käytetään tulehdus- ja immuunivasteita vaimentavia silmätippoja. Periytymismekanismi on epäselvä. Näyttäisi siltä, että sairaudelle altistava kudostyyppi olisi väistyvästi periytyvä.

Distichiasis, ylimääräiset luomikarvat kasvavat normaalin ripsikarvarivin sisäpuolella ja lepäävät sarveiskalvon pinnalla. Yleensä karvat hankaavat sarveiskalvoa aiheuttaen sarveiskalvon ärsytystilan. Koiralla esiintyy kyynelvuotoa ja silmien siristelyä. Joskus karvat ovat niin pehmeitä, etteivät ne aiheuta oireilua. Oireilevilta koirilta karvat poistetaan polttohoidolla tai leikkauksella. Distichiasiksen arvellaan periytyvän vallitsevasti.

PHTVL/PHPV - kirjainyhdistelmät kuvaavat sairautta, jossa linssin ja silmänpohjan välinen sikiökautinen verisuoni ei ole normaalisti surkastunut. Sairaus esiintyy eri asteisena vaihdellen merkityksettömistä kauneuspilkuista sokeutta aiheuttaviin voimakkaisiin muutoksiin. Mäyräkoirilla on todettu muutamia lieväasteisia PHTVL/PHPV-tapauksia.

Laikulliseen turkinvärin geeniin liittyy moninaisia silmien rakennevikoja. Yleisimpiä viat ovat koirilla, joiden molemmat vanhemmat ovat laikullisia. Tästä syystä SKL ei rekisteröi kahden laikullisen mäyräkoiran jälkeläisiä.

Patellaluksaatio

Polvinivelen rakenteelliset heikkoudet altistavat patellaluksaatiolle eli polvilumpion sijoiltaanmenolle. Sitä esiintyy suhteellisen runsaasti kääpiöroduilla sekä sellaisilla suuremmilla roduilla, joilla on suora takajalka. Mäyräkoirista patellaluksaatiota tavataan lähinnä kääpiö- ja kaniinimäyräkoirilla. Patellaluksaatio on synnynnäinen ja jaetaan vakavuusasteen perusteella neljään eri asteeseen.

I asteen luksaatiot ovat tavallisesti oireettomia eivätkä kaipaa hoitoa. II ja III asteen luksaatioissa koiralla havaitaan selviä liikkumisvaikeuksia. Ravatessaan koira koukistaa hetkittäin sairasta raajaansa sen sijaan että tukeutuisi sillä maahan (polvilumpio on luiskahtanut pois paikoiltaan) ja jatkaa sitten normaalia ravia (polvilumpio on palautunut paikoilleen). IV asteen luksaatiossa polvilumpio on pysyvästi pois paikoiltaan. Jos vika on molemminpuolinen, on koiralla matalat, hiipivät takaliikkeet koska sen on vaikea ojentaa takajalkojaan. Liikkeet voivat olla myös pompottavat.

Lievien patellaluksaation muotojen hoidoksi riittää yleensä lepo ja kipulääkitys. Vaikeat patellaluksaatiot on hoidettava kirurgisesti.

teksti: Helena Koskentalo